Hiihtäjän paratiisi.
Metsän siimeksessä tai vaaran juurella aukeavaa latua hiihtäessä tuntee elävänsä tässä ja nyt. Kun katsoo tykkylumen peittämiä puita, ikiaikaisia vaaroja tulee siltikin mieleen, kuinka aikoinaan on lähdetty lylyä lykkimään.
Syötteen erikoisuutena ovat aavat rinnesuot, joissa hiihtäjät saavat kokea erämaan parhautta. Suoalueilla olevat hiihtoladut saadaan avattua pakkasten tultua ja niitä ylläpidetään pääsiäisen tienoille saakka.
Nyt erinomaisesti hoidetut ladut odottajat hiihtäjäänsä sekä perinteiseen että vapaaseen tyyliin. Juuri täällä, Syötteen talvisessa lumen ihmemaassa voi kokea hiihtämisen riemun aidoimmillaan.
Tunturimaiseman ladut haastavat kokeneimmankin hiihtäjän mutta tarjolla on myös nautinnollisia lenkkejä rauhallisempaan tahtiin tottuneille nautiskelijoille ja perheille. Ota retkikohteeksi vaikka jokin leppoisista latureiteistä nuotiopaikalle.
Syötteen alueen maasto on erämaatyyppistä ja melko mäkistä. Hiihtoreittejä on noin 120 kilometrin verran. Lähes jokaisella ladulla hiihtokaverinasi saa meillä myös olla oma koirasi, kytkettynä ja omistajan hallinnassa.
Syötteen latupooli ry
Syötteen Latupooli ry vastaa Syötteen alueen latujen sekä osittain myös talvipyöräreittien hoidosta ja kunnossapidosta.
Alueen yritykset sekä Pudasjärven kaupunki ovat omalta osaltaan merkittävällä panostuksella mahdollistamassa Latupoolin toimintaa.
Toivomme lisäksi, että jokainen Syötteen mökin tai lomahuoneiston omistaja sekä Syötteellä lomaileva matkailija osallistuu yhteisen reitistön ylläpitomaksuihin ostamalla latu-/reittipassin.
Syötteen Latupooli ry:n hallitus kaudella 2025-2026:
Juha Kuukasjärvi (puheenjohtaja), Heino Ruuskanen (sihteeri ja rahastonhoitaja), Tuomo Jokikokko, Tiina Saarela, Mikko Terentjeff, Jere Toivonen, Jori Aronpää ja Kirsi Hanhela-Särkelä
Syötteen Latupooli ry:n yleinen kokous
Aika: pe 30.10.2026 klo 16
Paikka: Hotelli Iso-Syöte
Tervetuloa !
KOKOUSKUTSU
SYÖTTEEN LATUPOOLI ry. YLEINEN KOKOUS
perjantai 30.10.2026 klo 16.00
Hotelli Isosyöte
- Kokouksen avaus
- Valitaan kokoukselle puheenjohtaja
- Valitaan kokoukselle sihteeri
- Valitaan kaksi pöytäkirjantarkistajaa
- Valitaan kaksi ääntenlaskijaa
- Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- Hyväksytään kokouksen työjärjestys
- Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnan tarkistajan lausunto.
- Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä yhtymän hallitukselle ja vastuuvelvollisille.
- Päätetään jäsenmaksun suuruus sekä hoitomaksut alueen yrittäjille.
- Päätetään latutarrojen hinnat, päivä-, viikko- ja kausitarra.
- Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio.
- Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
- Valitaan toiminnan tarkistaja.
- Muut asiat: Lumetussuunnitelman ja kustannusten esittely; Mikko Terentjeff
- Kokouksen päätös
Juha Kuukasjärvi, latupoolin puheenjohtaja & Heino Ruuskanen, latupoolin sihteeri
JAKELU: Latupooli ry:n jäsenet, alueen yrittäjät
Latukartta ja kunnossapitotilanne
Tutustu sähköiseen latukarttaan, jonka avulla saat reaaliaikaista tietoa latutilanteesta.
Yli sadan kilometrin latuverkostomme kulkee suurelta osin halki ainutlaatuisen Syötteen kansallispuiston luonnon.
Välinevuokraamot Syötteellä
Tarvitsetko hiihtosuksia, hiihtosauvoja ja monoja vuokralle? Haluatko suksesi toimimaan kelillä kuin kelillä? Sinua palvelevat osaavat vuokraamot ja huollot Syötteellä.
Latukahvilat
Suositut ladut
Reittien näkyville saaminen vaatii kaikkien evästeiden hyväksymistä!