Hotelli Iso-Syöte voitti Vetovoima-palkinnon 2024

Julkaistu:

Oulun kauppakamari | Oulu Chamber of Commerce Vetovoima-palkinnon saa vuonna 2024 Hotelli Iso-Syöte. Voittajan valinneen Vetovoimaraadin perusteluissa esille nousivat muun muassa hotellin taustalla oleva erikoinen menestystarina, kansainvälisessä markkinoinnissa onnistuminen ja kannustava vaikutus koko alueen investoinneille.

”Tämä oli yllätys, mutta mukava sellainen. Menestyksemme taustalla on monta asiaa, joista voisi erityisesti nostaa esille sitoutuneen ja erinomaisen työyhteisön. Sitkeästi olemme menneet eteenpäin, vaikka hankaluuksiakin on ollut”, toteaa hotellin johtaja ja omistaja Juha Kuukasjärvi.

Hotelli Iso-Syötteen menestys ei ole todellakaan tullut ilman sitkeää asennetta, sillä vuoden 2018 joulukuussa puolet rakennuksesta paloi. Sen jälkeen alkoi uuden ja entistä ehomman hotellin rakentaminen, mikä on vienyt liiketoiminnan uudelle tasolle.

”Olemme onnistuneet hyvin markkinoinnissa, jossa sosiaalisella medialla on vahva roolinsa. Hotellissamme on vuositasolla reilut 30 000 yöpymistä, ja tänä vuonna kauppa käy erittäin positiivisesti. Verkostoomme kuuluu 45 matkanjärjestäjää, joiden joukossa on suurempia ja pienempiä kansainvälisiä toimijoita. Työntekijöistämme noin 20 prosenttia tulee ulkomailta”, kertoo Kuukasjärvi.

Mikä on sitten kansainvälisen menestyksen salaisuus?
”Olemme ennakkoluulottomasti ajatelleet, että jos jokin asia onnistuu muualla, niin kyllä se onnistuu myös meillä”, pelkistää Kuukasjärvi.

***
Vuonna 1999 perustettu Vetovoima-palkinto myönnetään Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueella toimivalle yritykselle tai yhteisölle, joka päävalintakriteereiden mukaisesti hyödyntää markkinoinnin eri kilpailukeinoja, markkinoinnin suunnittelu tehdään Pohjois-Suomessa ja yrityksen viestintä on avointa sekä läpinäkyvää.

Visit Syöte onnittelee Hotelli Iso-Syötteen omistajia ja henkilökuntaa 🌹🥂

Kuvassa Mika Kulju, Juha Kuukasjärvi ja Heidi Kananen.
Kuva; Teija Soini
#vetovoima#palkinto#hotellisosyote#syote#pudasjarvi