Pikku-Syötteen rinne, hotelli- ja ravintolapalvelut kiinni

Julkaistu:

Pikku-Syöte ryhtyi jo viime viikolla toimenpiteisiin koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi keskeyttämällä rinne- ja vuokrauspalvelunsa. Pikku-Syötteen hallituksen päätöksellä myös hotelli ja ravintolapalvelut tullaan sulkemaan toistaiseksi.

Pikku-Syöte sulki rinnetoimintonsa ja vuokraamopalvelunsa tältä kaudelta sunnuntaina 22.3.2020 klo 17.00. Maanantaina tehdyn päätöksen mukaisesti myös hotelli- ja ravintolatoiminta tullaan keskeyttämään toistaiseksi perjantaina 27.3.2020 klo 16.00.

“Koronaviruspandemian tartuntatilanne on pahentunut nopeasti ja terveysviranomaiset suosittelevat matkailun rajoittamista myös kotimaassa. Koronaepidemian hillitsemiseksi, henkilöstömme, asiakkaidemme sekä paikallisten asukkaiden suojelemiseksi olemme päättäneet keskeyttää koko Pikku-Syötteen toiminnan toistaiseksi,” Pikku-Syötteen johtaja Mika Pekkala toteaa.

Pikku-Syöte aloitti maanantaina koko henkilöstöään koskevat YT-neuvottelut. Yhteistoimintaneuvottelut pyritään käymään perjantaihin 27.3 mennessä. Joitakin hotellin toimintoja, kuten kiinteistöhuoltoa tullaan ylläpitämään ainakin toistaiseksi tavalla tai toisella.

“Emme ota tälle viikolle enää uusia varauksia vastaan, vaan ajamme tällä hetkellä toimintaamme alas.  Vallitseva tilanne on kaikin puolin ikävä sekä asiakkaillemme että työntekijöillemme, mutta tässä poikkeuksellisessa tilanteessa ainoa oikea ja vastuullinen päätös,” Pekkala jatkaa.

Toistaiseksi vain Pikku-Syötteen karavaani-alue jatkaa palveluaan, mutta rajoitetusti. Karavaanareiden käytössä on huoltorakennus ja suihkut, mutta sauna on suljettu. Myös pyörien vuokraustoiminta on keskeytetty.

“Seuraamme edelleen viranomaisten ohjeistuksia ja suosituksia erityisellä tarkkuudella ja tiedotamme mahdollisista muutoksista verkkosivuillamme ja sosiaalisessa mediassa,” Pekkala kertaa.

Lisätietoja:
Mika Pekkala
Johtaja
Nuoriso- ja vapaa-ajankeskus Pikku-Syöte
p. 050 336 2068
mika.pekkala@pikkusyote.fi