Huoneistohotelli Kide kohoaa Iso-Syötteelle pikavauhtia

Julkaistu:

Uuden huoneistohotellin perustukset ja katto olivat matalina vielä maaliskuun lopussa. Viikko sitten alkanut huoneiden kokoaminen on muuttanut rakennustyömaan maiseman nopeasti.

Huoneet saapuvat valmiina moduuleina suoraan Lehto Groupin tehtaalta Oulaisista. Ne kuljetetaan paikalle yöaikaan rekkojen kyydissä kuusi moduulia kerrallaan. Päivän aikana huoneet puretaan kuljetusmuoveista ja nostetaan 70 m korkealla nosturilla paikalleen perustusten päälle.  Yksi huonemoduuli painaa noin 12 000 kiloa.

Kun huoneita on ladottu muutama vierekkäin ja kahteen kerrokseen, nostetaan ennakkoon valmiiksi rakennettu katto paikalleen. Näin vältytään sateiden aiheuttamalta kosteusvaurioriskiltä. Lisäksi rakentaminen käy tavallista nopeammin ja ympäristöystävällisemmin, kun huoneet rakennetaan tehtaalla optimaalisissa olosuhteissa.

Hotellin Safaritalon puoleinen pääty on jo valmis, moduuleista 20, eli yksi kolmasosa on asennettu. Huoneita saapuu Iso-Syötteelle tasaisin väliajoin ja ne kaikki ovat paikallaan toukokuun loppuun mennessä.  Hotelli aukeaa asiakkaille marraskuussa.

Koko Iso-Syötteen keskusalueen maisema muuttuu nopeasti, sillä myös Safaritalon toisella puolella rakenteilla olevan Lumiareenan hirsiseinät kohoavat nopeasti.

Kuva: Huoneistohotelli Kide sai ensimmäiset huoneensa 2.4. Hotelli tulee yhdistymään kuvassa olevaan Safaritaloon, sekä vasemmalla rakentuvaan Lumiareenaan.

Lue lisää aiheesta: Iso-Syötteen kehityshankkeet etenevät aikataulussa