Mustin ja Lystin tarina – Itsenäinen vai itsepäinen?

Julkaistu:

Itsenäinen vai itsepäinen?

Isä ja äiti olivat linnoittautuneet sohvannurkkaan ja tuijottivat televisiota. He olivat pitkin päivää puhuneet siitä, että missähän kunnossa ritarit olivat ja mitähän kaunottaret olivat tällä kertaa pukeneet päälleen. Samoin puheissa vilahtelivat sanat ”linna” ja ”presidentti” ja ”adjutantit”. Musti mietti, että mitähän pahaa presidentti oli tehnyt, kun oli joutunut vankilaan. Adjutantit olivat varmaan vanginvartijoita.

 

Lysti taas tiesi tarkalleen mitä oli tulossa. Suomen itsenäisyyspäivänä presidentti kutsuu linnaansa satoja vieraita, ja kotikatsomoissa suurin hupi oli arvostella vieraiden pukeutumista. Presidentti sai arvostelusta ja ihannoinnista osansa. Lystillä oli oma syynsä, miksi hän rakasti linnanjuhlien seuraamista televisiosta: hän aikoi luonnollisesti olla joskus vähintään Miss Maailma tai yhteiskunnallisesti tärkeän pintaliito-talk-shown juontaja. Hänelle tulisi varmuudella joskus kutsu valtakunnan ykkösjuhliin. Milloin? Se olisi vain ajan kysymys. Ehkä hänen ensin pitäisi olla täysi-ikäinen, tai jotain.

 

Ikkunalla paloi kaksi kynttilää. Ne olivat erityisen rakkaita kynttilöitä, sillä Lysti oli paria päivää aikaisemmin tehnyt ne. Isä halusi, että ne poltettaisiin juuri tänä tärkeänä iltana. Se sopi Lystille loistavasti.

 

Mustia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa valtakunnan itsenäisyyspäiväjuhlat. Hän osallistuisi moisiin vain jos olisi itse presidentti.

”Hahaa, nyt keksin. Me järjestämme ikiomat itsenäisyyspäiväjuhlat.”

”Sovitaan niin, että minä olen juuri perustetun Mustilandian presidentti. Sinä, Lysti, voit olla sen maan ensimmäinen ylipääministeri. Kutsutaan Tarmokin mukaan.”

 

Tarmo tuli välittömästi paikalle, kun sai kuulla, että hänelle oli tarjolla juhlien selostajan rooli. Kättelypuuhiin hän ei päässyt, mutta tehtävä oli muutoin tärkeä – miten kukaan olisi muuten tiennyt, mitä juhlissa tapahtui. Lysti kävi oikopäätä sulkemassa television isältä ja äidiltä. Pikkuporot olivat sitä mieltä, että pieni tauko ei olisi pahitteeksi. Eivätkä Mustilandian itsenäisyyspäiväjuhlat kovin pitkään kestäisi.

 

”No niin, tervetuloa kaikille näihin Mustilandian itsepäisyysjuhliin”, Tarmo aloitti.

lintu

”Se on itsenäisyys, ei itsepäisyys”,

Lysti tähdensi. Tarmo oli itsepintaisesti sitä mieltä, että jos Musti oli hallitsija, ei kyseessä voinut olla mikään muu kuin itsepäisyys. ”Tunturikadun puoleisesta ovesta astuu juuri sisään kahdeksantoista erilaisen Mannerheim-ristin ritari Isä Poro. Hänen mitalinsa painavat niin paljon, että hän joutuu kuljettamaan osaa niistä kottikärryissä.” Pikkuporojen isä yritti pitää pokerinaamaa, kun hän asteli juhlallisesti olohuoneeseen.

 

Tarmo jatkoi: ”Seuraavaksi saliin astelee turha julkkis Äiti Poro. Hänellä on yllään Kukka Pintalan suunnittelema sulavalinjainen luomus, joka on juorulehtitietojen mukaan maksanut seitsemäntoistatuhatta oravannahkaa. Viime vuonna Äiti Poro nähtiin linnassa Piia Uusi-Lapion kummallisessa kauhtanassa. Seuraavaksi avataan parkkipaikan puoleinen ovi. Sieltä astuu ensimmäisenä linnaan rouva ylipääministeri Lysti. Ennen ministeri Lystin kättelemistä presidentti Musti laittaa hieman käsidesiä. Koskaan ei voi olla liian varovainen”, Tarmo jatkoi veistelyään.

 

”Jaha, no niin, parkkipaikan puoleiselta ovelta ei tule enää ketään, sillä Mustilandian presidentillä on nuo ulkosuhteet aika heikosti hoidettu. Kaikki vieraat ovat siis sisällä”, Tarmo jutteli.

 

Vaikka normaalisti juhlat alkavat syömispuuhilla, Mustilandiassa asiat hoidettiin toisin. Olohuoneen cd-soittimeen laitettiin pyörimään suursuosittu ikivihreä Mikkihiiri ja Susihukka Georg Malmstenin tulkitsemana. Juhlava joukko pyörähteli sulavasti olohuoneen lattialla ainakin kahden minuutin ajan, kunnes presidentti kyllästyi tanssimiseen.

 

Seuraavaksi juhliva kansa kokoontui keittiönpöydän ääreen juhlaillalliselle. Tarjolla oli mehua ja keksejä sekä edellisillalta yli jääneitä lättyjä itse tehdyn mansikkahillon kera. Presidentti katsoi etuoikeudekseen nauttia juhlavasta ateriasta rennosti: hän nojasi tuolissaan taaksepäin ja nosti jalat pöydälle. Mitä muuta voisi odottaa presidentiltä, joka juhli omiin nimiinsä perustetun Mustilandian itsepäisyyspäivää.