Liukulumikenkäily vei mennessään 

Syötteen metsissä ja rinteissä viihtyvä Sami Sivula löysi liukulumikenkäilyn nelisen vuotta sitten. Täysi hurahtaminen lajiin tapahtui koronan aikoihin – ainoa paikka, jossa tuntui olevan tilaa hengittää ilman maskeja, oli metsä. Myös ajatus ”hiihdellä omia latujaan” viehätti, samoin yhdistelmä laskemisesta ja liikkumisesta luonnossa.

Syötteen maisemissa on helppo löytää mieluisia reittejä. Vaarat, harjut ja suot antavat vaihtelua retkille ja alkuun oli helppo liikkua merkittyjen reittien läheisyydessä ja nauttia eväistä merkatuilla taukopaikoilla. Taitojen kartuttua myös reviiri laajeni ja erilaisten karttasovellusten käyttökin sujuu jo luontevasti.

“Liukulumikenkäily on mahtava tapa liikkua luonnossa ja sopii aivan kaikille. Lumikenkäilyyn verrattuna liukulumikengillä on mielestäni köykäisempi kulkea ja matka taittuu leppoisasti. Karvapohjien avulla voi nousta ylämäkeen vaivattomasti ja alamäessäkään vauhti ei päätä huimaa, koska pohjakarvat pitävät vauhdin kohtuullisena. Parasta tässä lajissa on, että talvisessa luonnossa on liikkuminen ei vaadi erityisosaamista ja myös suorittamisen tunnetta ei ole. Jokainen etenee omaan tahtiinsa ja nauttii metsäluonnosta. Myös metsän eläimet eivät tunnu liukulumikenkälijästä juurikaan piittaavan. Hangilla on bongattu useampi metsäkanalintu aivan lähietäisyydeltä.”