Syötteen keskusvaraamolle WWF:n Green Office -sertifikaatti

Julkaistu:

Kestävää matkailua Syötteen alueella

Syötteen matkailualue on mukana Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -vastuullisuusohjelmassa, jonka avulla kehitämme ja kehitymme kestävän matkailun edistämisessä.

Syöte tavoittelee STF -merkkiä koko alueelle. STF -ohjelman merkki myönnetään ohjelman läpikäyneille ja kriteerit täyttämille matkailualueille eli destinaatioille. Haluamme olla mukana jotta Syöte voisi saada merkin viidentenä matkailualueena Suomessa. Muita matkailualueita, joille on jo myönnetty STF -merkki ovat Tahko, Puumala, Kristiinankaupunki ja Posio.

STF -merkin saamisen edellytyksenä on muun muassa, että kehitämme matkailua yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa, suojelemme Syötteen alueen ympäristöä ja sen monimuotoisuutta, viestimme vastuullisuudesta, teemme kestäviä valintoja, kokoamme toimenpidesuunnitelman, jossa huomioidaan kaikki kestävyyden ulottuvuudet (taloudellinen, ekologinen, sosio-kulttuurinen). STF -ohjelman ohessa olemme tehneet omaa ympäristöohjelmaa ja tähän osoituksena meille on myönnetty WWF Green Office -ympäristösertifikaatti.

Luontainen taloudellisuus ja ympäristön vaaliminen on ollut meille keskusvaraamossa tärkeää jo kauan, joten meille oli helppo valinta lähteä mukaan kehittämään Syötettä ja edistämään Syötteen matkailualuetta.

WWF Green Office

WWF Green Office on ympäristöjärjestelmämalli, jonka tavoitteena on pienemmät päästöt ja kulutus sekä ympäristötekoihin sitoutunut työyhteisö. Green Office on osa WWF Suomea. Valitsimme Green Officen sillä se oli meille toimistona luontainen valinta ja koska WWF on kansainvälisesti tunnettu ja luotettava brändi. Green Office -työn ytimessä on seitsemän teemaa, joista toimistojen merkittävimmät ympäristövaikutukset aiheutuvat: johtaminen, viestintä ja sitouttaminen, energia ja vesi, hankinnat, kierrätys, lajittelu ja siivous, liikkuminen ja ruoka.

Olemme saaneet WWF Green Office -sertifikaatin osoituksena toiminnastamme ja ympäristöjärjestelmään asettamistamme tavoitteista. Olemme sitoutuneet ympäristötoimintamme jatkuvaan parantamiseen.

WWF Green Officen avulla pienennämme työnteon hiilijalanjälkeä ja käytämme luonnonvaroja viisaasti sekä suojelemme luonnon monimuotoisuutta. Sertifikaatin saamisen edellytyksenä oli, että olemme laskeneet toimistomme hiilijalanjäljen ja täyttäneet itsearvioinnin, jossa kartoitimme lähtötilanteemme, ja olemme tehneet ympäristöohjelman eli vuosittaisen suunnitelman, jonka avulla asetimme tavoitteet ja mittaamme sekä seuraamme niiden toteutumista. Toimimme myös tiedon välittäjänä, jolloin välitämme tietoa matkailijoille sekä paikallisille ilmastovastuusta sekä kestävän kehityksen mukaisista toimenpiteistä.

Green Office -sertifikaatin lisäksi suunnittelemme hakevamme STF-merkkiä näytöksi vastuullisuustyöstämme.

”Vaikka nämä asiat ovat olleet meille arkipäivää, nyt olemme saaneet niistä tunnustusta ja voimme jatkaa hyvää työtä kestävän matkailun parissa.”, kertoo kohdevastaava Tiina Saarela.

”Vastuullisuus on meille keskusvaraamossa tärkeää, jotta sinä ja muutkin Syötteellä vierailevat matkailijat voivat nauttia Syötteen matkailualueesta sekä luonnosta myös tulevaisuudessa.”