Paltaniemi kaunista valoa ja luontoa kulttuurimaisemassa
Sami Säilyn vaihtuva näyttely Syötteen luontokeskuksella esillä tammikuun 2025 loppuun saakka.
Paltaniemi on Oulujärven etelärannalla sijaitseva maalaiskylä ja monelle kajaanilaiselle tai sieltä pois muuttaneelle se niin kutsuttu sielunmaisema. Auringonlaskun suuntaan avautuva Oulujärven Paltaselkä, rantatörmällä museotien varrella kasvavat ikihongat ja sympaattisen kylän peltomaisemat ovat olleet monien siellä lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneen Eino Leinon runojen inspiraation lähteinä ja nykyisin luonnosta vaikuttuvien ihmisten ihailun kohteina.
Kajaanissa syntynyt ja Ouluun ajautunut graafikko-valokuvaaja Sami Säily palasi lapsuutensa linturetkimaisemiin läheisen joutsenlaulun myötä, kun appivanhempien Paltaniemelle rakentama puutarhamökki ajautui heidän perheen hoidettavaksi keväällä 2017. Siitä saakka hän on kuvannut Paltaniemen luontoa ja kylämaisemaa aktiivisesti aina kevät-talvesta myöhäiseen syksyyn.
Näyttely on pieni läpileikkaus viiden vuoden ajalta koetuista valohetkistä Paltaniemen upeassa luonnossa. Teemana ovat alueen keskeisimmät elementit: kylä, pelto, ranta ja metsä – unohtamatta alueen luonnon runsautta ja kauneutta korostavia kasveja, lintuja ja eläimiä.
Paltaniemi-näyttely on Samin toinen kokonaan oma näyttely. Ensimmäinen järjestettiin
Syötteen luontokeskuksessa talvella 2019–2020 teemalla: ”Valon hetkiä koillisen metsissä”.
Koillismaan vanhat metsät ja niiden asukit ovatkin teemana olleet toinen pitkäaikainen kuvausprojekti hänen kuvausmatkalla. Samin Syötteen luonnossa tallentamia kuvia on myös osana Luontokeskuksen alkuvuodesta 2023 avautunutta pysyväisnäyttelyä.
- Syötteen luontokeskus