Mustin ja Lystin tarina – Mahtava Lumimaja

Mahtava Lumimaja

Pikkuporojen Mustin ja Lystin isä oli koko alkutalven ajan kolannut lumet kotipihan samaan nurkkaan. Sinne oli jo kertynyt melkoinen kasa, ainakin kahden pikkuporon korkuinen lumiläjä. Äidin mielestä moinen keko olisi pitänyt alun perinkin tehdä jonnekin vähemmän näkyvään kohtaan – se kun törötti pihan komeimmalla paikalla. Vaikka äiti kuinka talvea rakastikin, hän toivoi hiljaa, että aurinko sulattaisi kasan pois. Ikävää äiti-poron kannalta, sillä lunta kyllä tuli riittämään pitkälle kevääseen asti.

”Äiti ei ollenkaan pidä tuosta mahdottomasta lumiläjästä”, Lysti sanoi apeana. ”Voimmeko auttaa jotenkin?” ”Mehän voisimme peittää sen havuilla, niin se ei olisi enää vain läjä lunta”, Musti ehdotti. ”Hassu, ei se sitten ainakaan vähemmän maisemaa peitä”, Lysti tiesi. ”No entä jos lapioisimme sen tasaiseksi, levittelisimme lunta sinne ja tänne niin paljon, että kasa ei enää olisi kasa?”, Musti ehdotti. ”No ei – sehän tekisi tyhjäksi kaiken sen työn, mitä isä on lumikolan kanssa tehnyt”, Lysti toppuutteli. ”Jos kerran lumiläjän on pysyttävä paikoillaan, niin tehdään siitä sen näköinen, että sitä kelpaa katsella”, Musti keksi.

”Tehdään siihen tienoon mahtavin lumimaja!”

Siihen ideaan ei Lystillä ollut vastaan panemista. Lumimajaidea oli loistava. Pikkuporot alkoivat heti kerätä työkaluja ja tarvikkeita, joilla lumimaja syntyisi kuin leikiten: lapiot ja pieni kola, muurauskauha, paistinlasta ja pari tylsää veistä. ”Meidän pitää muistaa tarkalleen, mitä työkaluja otamme mukaan. Emme saa unohtaa yhtään niistä hankeen. Kyllä äiti pahastuisi, jos hän löytäisi tämänkin vasta keväällä hankien kaikottua”, Lysti sanoi ottaessaan puisen kauhan keittiön laatikosta.

Musti ja Lysti päättivät tehdä lumimajasta sellaisen, että siellä voisi kuljeskella sisällä ja keksiä aina vain uudenlaisia leikkejä. Yhdellä seinustalla voisi olla luukku, josta voisi leikkiä kauppasta. Ruokasali, tai ainakin pikkunäppärä evästensyöntialue pitäisi tehdä myös. Taimmaiseen peränurkkaan voisi tehdä makuupaikat, ja majassa voisi olla yötä. Ainakin höpösti. ”Ja lumimajan katolta voi lähteä myös liukumäki”, Musti keksi.

”Saanko minäkin oman yksiön majastanne”, kauempaa rakennuspuuhia seurannut pikkulintu Tarmo tuli kysymään. ”Tietenkin saat, ihan ikioman”, Lysti lupasi. ”Mutta jos et auta meitä, niin yksiöösi ei tule ainuttakaan ikkunaa”, Musti uhosi. Tietenkin Tarmo auttoi, sen minkä kaitaisilla jaloillaan ja moneen muuhun lintuun verrattuna hentoisilla siivillään vain pystyi. Lumimajan rakentaminen oli mikä mainioin tapa viettää talvista päivää.

Sillä aikaa kun Musti touhusi majan eteläsiivessä, Lystin sekatavarakauppa otti nopeasti muotonsa toisella puolen lumikekoa. Sisäseinille Lysti kaiverteli hyllyjä, joille hän aikoi asetella kauppatavarat nätisti esille. Kassakoneen virkaa sai toimittaa vanha korurasia, joka oli ollut vuosia sitten maailman kaunein, mutta ehkä vähän liiankin sievä vähän vanhemmalle pikkuporolle. Kolikot kauppaan saatiin äidin nappilaatikosta.

Kotvan kuluttua Lystin turpaan tuli kummallista hajua. ”Tarmo, mistä tuo haju tulee, mitä oikein on tekeillä?”, Lysti kuulosteli.

”Voihan variseva varvikko, sehän on savua!”,

Tarmo huudahti. ”Musti, mistä tuo savu tulee?” ”Se tulee täältä ruokasalista. Laitoin nuotion, niin voimme kohta yhdessä paahtaa vaahtokarkkeja”, Musti huikkasi huolettomasti.

Sekös sai Lystiin ja Tarmoon vauhtia. Molemmat ryntäsivät majan keskelle ja alkoivat villisti syytää lunta nuotion päälle. Musti säikähti pahanpäiväisesti, eikä hän edes älynnyt auttaa muita sammutustöissä. Kun nuotio oli sammutettu, oli kaikkialla paksu patja harmaata savua. ”Rakas veljeni Musti, mitä sinä oikein ajattelit, tai oikeastaan mitä et ajatellut, kun tulen teit majaan. Mehän olisimme voineet tukehtua”, Lysti paasasi.

Mustia nolotti kovasti. Hän selitti, että vaahtokarkkien paahtaminen tuntui hyvältä ajatukselta. Samalla koko lumimaja olisi saatu näyttämään jättimäiseltä lumilyhdyltä, kun sen sisällä olisi ollut tuli ja valo olisi kajastanut ovista ja ikkunoista.

Vaikka Mustin toteutus oli hieman kajahtanut, ajatuksessa oli vinha perä. Pikkuporot hakivatkin majaan kynttilöitä, joita Tarmo sitten näppärästi sytytteli. Ilta oli jo laskeutunut, ja pikkuporot huhuilivat äitinsä katsomaan majaa. Kynttilän liekkien ansiosta maja todella oli kuin jättikokoinen lumilyhty, talven kaunis taideteos. Mustikin oppi, että tuli on tarpeellinen asia, mutta vain oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.