Mustin ja Lystin tarina – Kaksi kynttilää
Kaksi kynttilää
”Nyt sytytämme kynttilän, se liekkiin leimahtaa. Nyt syttyy toinen kynttilä ja valo laajenee”, pikkuporo Lysti hyräili katsellessaan omatekemiään kynttilöitä, jotka oli laitettu keittiön pöydälle. Lystin kynttilät olivat saaneet tuekseen kaikkein kauneimmat kynttilänjalat, juuri ne, jotka hän muisti mummolan jouluista.
Yhtäkkiä keittiön ikkunaan läsähti jotakin kovalla vauhdilla. Se ei ollut lumipallo, se oli Tarmo. Voi hyvät hyssykät, toivottavasti Tarmo oli kunnossa! Pikkuporot ryntäsivät ulos katsomaan, miten Tarmolle kävi. ”Tarmo, oletko kunnossa, sano jotakin”, Musti ja Lysti huolehtivat. Pian lumihangesta alkoi kuulua pikkulinnun naurunkiherrystä. ”Voihan variseva varvikko, sehän olikin melkoinen tömäys. Tarkoitukseni oli vain säikäyttää teidät, mutta taisinkin hieman vääntää nokkani törmäyksessä”, Tarmo sanoi. Mustin mielestä se oli moiselle vääräleualle ihan oikein. Pikkuporot pyysivät Tarmon sisälle juomaan lämmintä vaapukkateetä.
”No leikitään jotain”,
Lysti sanoi. Hän itse ehdotti piilosillaoloa. Tarmon mielestä parempi leikki olisi kymmenen tikkua laudalla, mutta ulkona oli säkkipimeää, joten se ei onnistunut. Mustilla oli ehdotus: ”Leikitään avaimenpiilotusta.” ”No höh, kuka nyt haluaa löytää avaimen? Mitä iloa siitäkin nyt on, avaimesta?”, Tarmo kritisoi. ”Kerran voitin arpajaisista 64-osaisen avainsarjan. Ehdin jo iloita, että tulin saamaan avainnipun, jolla aukeaisivat kaikki maailman ovet. Ette arvaa, kuinka pettynyt olin, kun näin, että kyseessä olikin työkalusarja. Noh, ainakin isä ilahtui”, Lysti tarinoi.
”Mutta tämän avaimen löytämisessä onkin oma lisäjännityksensä”, Musti kertoi salaperäisesti. ”Tämä on meidän herkkukaappimme avain. Joka sen löytää, saa valita ensimmäisenä jotain herkuteltavaa.” Musti aikoi toimia kisan tuomarina ja avaimen piilottajana, joten hän ei tietenkään voinut osallistua etsimiseen – hänhän tiesi, missä avain oli, sillä hänen tehtävänsä oli piilottaa se. Lysti ja Tarmo kääntyivät selin, sulkivat silmänsä ja odottivat. Musti piilotti avaimen sillä aikaa. ”Nyt saa tulla”, Musti ilmoitti iloisena.
”Onko se lintu, perhonen vai kala?”, Lysti kysyi. ”Täh, minä luulin, että me etsimme avainta”, Tarmo äimisteli. Musti selitti, kuinka avaimenpiilotuksessa lintu tarkoitti sitä, että avaimen piilo oli tosi, tosi korkealla. Perhonen oli keskivaiheilla ja kala lattianrajassa, tai ainakin tosi matalalla. Nyt etsittiin lintua.
Lysti ja Tarmo alkoivat etsiä avainta. Musti antoi ohjeita: lämpenee, viilenee, viilenee, jääkylmää, lämpenee, lämpenee, polttaa, polttaa. Kun alkoi polttaa, silloin oltiin jo todella lähellä.
”Tarmo, siellä on tulikuumaa”,
Musti sanoi kun Tarmo haeskeli avainta uuninpankolta. ”Tulikuumaaaa”, Musti kannusti.
Löytyi! Avain oli uuninpankolla, ja Tarmo oli onnellinen voittaja. Hän nappasi avaimen nokkaansa ja lennähti herkkukaapille. ”Kyllä lintu linnun löytää”, Tarmo sanoi. Pelin säännöt menivät siis kerrasta jakeluun. Tarmo lennähti avain nokassaan herkkukaapille, avasi kaapin ja päästi pienen ilon huokauksen. Jättimuffinssi valkosuklaakuorrutuksella. Se oli herkkujen aatelia.
”No, vieläkö nokkasi on kipeä?”, Lysti tiedusteli. Ei se enää ollut. Tai jos vaikka olikin, niin kaikki ikävä unohtui, kun sai nauttia suklaaherkuista ikkunan edustaa valaisevien kynttilöiden loisteessa.