Mustin ja Lystin tarina – Talvi talteen kuvina

Talvi talteen kuvina

Pikkuporo Lysti käveleskeli ympäriinsä omassa huoneessaan. Hän oli hieman harmissaan. Sängyn viereisellä seinällä oli hyllyjä, joihin Lysti oli järjestellyt kaikista vaaleanpunaisimmat ja herttaisimmat pikkuesineensä. Poronuket oli aseteltu kuvitteellisiin illanistujaisiin, joiden aiheena oli uudet hiustupsut. Sekään ei auttanut, että nukkekokoontumisen asetelmaa vaihtoi kerran viikossa. Oviseinälle ei paljon koristuksia mahtunut, ja yhdellä seinällä oli niin suuri kirjahylly ja vaatekaapit, että ei sinne paljon muuta voinut laittaa. Kaunein seinä oli ikkunaseinä, sillä siitä näkyi talvinen tunturi. Se oli näky, jota Lysti saattoi tuijottaa lakkaamatta. Miten tämän tunnelman saisi koko huoneeseen siten, että se säilyisi kesälläkin?

Musti tuli kuuntelemaan siskonsa huolia. Suomessa oli kunnon talvi, mutta aina sekään ei riittänyt. Lysti oli talviaddikti ja sillä selvä. Ei huolta sinänsä, sillä kyse oli lopulta aika terveellisestä riippuvuudesta. Olipa tauti vakava tai vähemmän vakava, aina siihen kannatti yrittää löytää hoitoa.

”Entä jos ottaisit lasipurkkeihin lunta ja säilyttäisit sitä kesän yli pakastimessa”,

Musti sanoi aavistuksen virnuillen. Lysti ei pitänyt ollenkaan Mustin vinoilusta. Tämä oli vakava asia.

”Hei, Lysti, nyt minulla on oikea ehdotus, ihan kunnollinen ja hyvä. Ota muutama talvinen valokuva sillä meidän uudella digikameralla, tee niistä oikeita valokuvia, kehystä ja laita seinälle. Siten saat talven säilymään huoneessasi ympäri vuoden.” ”Voi Musti, se on loistava idea!”, Lysti ihasteli, ”lähdetään heti valokuvaamaan”.

Musti ja Lysti singahtivat tunturiin. He kutsuivat pikkulintu Tarmon mukaan, sillä Tarmo pystyi yläilmoista löytämään hienoja kuvauspaikkoja ja kukaties vaikka ottamaan valokuviakin. Upeiden kuvauskohteiden löytäminen oli helppoa: tykkylumen kuorruttamat puut, kelomökkien jykevyys valkoista lumitaustaa vasten, lumisen hatun saaneet reittiopasteet ja napakassa pakkasessa höyryävä hengitys. Tarmokin sai tilaisuutensa: hän nappasi kameran, lensi niin korkealle kuin uskalsi ja näppäsi kuvan pikkuporoista, kun ne vilkuttivat taivaalle. Samalla tulivat laskettelurinteet komeasti kuvaan.

”Ohhoh, muistikortti on jo täynnä ja turpa kuurassa. Paras palata kotiin katsomaan, mitä kameralle tarttui”, Musti ehdotti. Joukko palasi sisätiloihin ja laittoi kuvat latautumaan Lystin strassein koristellulle läppärille. Kuinka kauan kuvien latautuminen oikein kestää? Kaikilla oli kova kiire nähdä jo, miltä kuvausreissun saldo näytti.

Kuvat olivat upeita, talvisista maisemista parhaimpien valitseminen tuli olemaan vaikeaa. He löysivät puolenkymmentä kuvaa, joista he tulostivat paperiversiot pikkuporojen yhteisellä tulostimella.

”Voihan variseva varvikko, näistä tuli oikein hienoja”,

Tarmo ihasteli. Lysti asetteli hiljalleen hyräillen kuvat kehyksiin, Musti naputteli pikkutauluille pienet naulat seinään ja niin talviset kuvat saatiin ripustettua. Lysti astahti pari askelta taaksepäin ja katseli lopputulosta. Kuvat olivat oikein hienoja, mutta jotain tuntui puuttuvan. Jotain, mutta mitä? Sitä Lysti ei keksinyt. ”Kiitos kovasti teille molemmille, kyllä tämä tästä”, Lysti sanoi vielä hieman alakuloisena, ”minä alan nyt iltapäiväunille, nähdään myöhemmin.” Tarmo ja Musti poistuivat huoneesta. Kuitenkin sitä ennen Musti nappasi kameran muistikortin Lystin koneesta.

Lysti heräsi kauneusuniltaan. Hän räpsytteli silmiään ja katsoi ulos. Pimeys oli jo tullut, mutta ulkona olevat valot näyttivät kauniilta. Revontulet alkoivat ryhmittäytyä taivaalle. Lysti katseli huonettaan ja ällistyi mahdottomasti: ympäri hänen huonettaan oli suuria julisteita. Julisteissa esittäytyivät juuri ne kuvat, joita he olivat aikaisemmin ottaneet. Miten tämä oli mahdollista?

”Musti, mitä tämä on?”, Lysti kysyi veljeltään äimistellen. ”Nooh, kun huomasin, että tuo meidän oma kuvatulostus ei ollut oikein riittävän ihanan mahtavan muikea ratkaisu, niin ajattelin tarjota auttavan koparani. Kävin tulostuttamassa muutaman kuvan julisteiksi ja salaa ripustamassa ne sinun seinällesi sillä aikaa kun nukuit.”

”Voi kiitos, Musti, olet varmasti paras velipoika ikinä, ainakin tämän päivän ajan”,

Lysti ihannoi.

Nyt Lystin huone oli taas täydellinen. Hänellä oli nyt ikiomassa huoneessa sen jokaisella seinällä ikkuna ihanaan talveen.