Mustin ja Lystin tarina – Eroon nuhanenästä
Eroon nuhanenästä
Musti katsoi apeana ulos ikkunasta. Kaikki kaverit juoksentelivat ulkona iloisesti lumessa peuhaten. Musti olisi niin kovasti halunnut mukaan leikkeihin, mutta ainakin tänään hänen piti pysyä sisällä. Ulos ei ollut mitään asiaa.
”Lysdi, voisidko duoda dedäliidoja”,
Musti sanoi ja katsoi anovasti siskoonsa. Mustilla oli ehkä maailmankaikkeuden jämerin räkätauti. Nuhanenä honotti niin tukkoisena, että puhuminenkin oli vastenmielistä. Ja hiljaa oleminen se vasta Mustille olikin vaikeaa. Hänen ei nyt auttanut hötkyillä minnekään, vaan oli pysyttävä rauhallisesti sisätiloissa niin kauan, että olo alkaisi helpottua.
”Miten minä voisin auttaa huonoa oloasi?”, Lysti mietiskeli, ”haluaisitko jotain kuumaa juotavaa?” Musti nyökytteli surkeana. Lysti alkoi hämmentää lieden äärellä. Hän lisäsi kattilaan vettä, kotona tehtyä mehua, reilun hyppysellisen sokeria, vaniljasokeria, hunajaa, hilloa ja lorauksen siirappia. Hän hyräili hyväntuulisesti ihmeparannusjuomaa valmistaessaan, ja samalla pirttiin leijaili tuhti, sokerinen tuoksu. Lysti toi juoman maistettavaksi. Musti otti siitä pitkän hörpyn, pysähtyi liikkumattomaksi, tuijotti Lystiä ja nielaisi sitten vaivalloisesti. Ei, hankaluus ei liittynyt siihen, että hänen kurkkunsa olisi ollut kipeytynyt. Musti oli sitä mieltä, että Lystin valmistama juoma julistettaisiin välittömästi pannaan sokeriaddiktien tukiryhmän palavereissa. ”Ai oliko se liian makeaa”, Lysti tiedusteli. Musti ei enää vaivautunut edes kommentoimaan.
”Nyt minä tiedän, miten saamme ilman virtaamaan taas turvassasi”, Lysti keksi. Hän meni taas keittiöön touhuamaan: hän rapisteli siellä, käytti terävää puukkoa, pyyhki silmiään ja tuli kohta voitonriemuisena takaisin Mustin luo. ”Nyt alkaa tapahtua”, hän julisti ja tökkäsi Mustin sieraimiin kaksi valkosipulinkynttä. Musti ei ehtinyt edes tajuta mitä tapahtui. Hän tuijotti järkyttyneenä eteensä, vesi alkoi kihota hänen silmiinsä ja kylmä hiki nousi otsalle.
Ät… äät… ääät… äääätsiuuuuh!!
Musti aivasti lujemmin kuin koskaan ennen. Valkosipulinkynnet lensivät toiselle puolelle huonetta ja silmistä vuotava vesi kasteli pikkuporon posket.
Pikkulintu Tarmo oli seurannut koko ajan tapahtumia sopivan välimatkan päästä. ”Voihan variseva varvikko. Lysti keinot keksii”, hän sanoi. ”Lysti, älä yridä auddaa midua edää”, Musti aneli. Tarmon mielestä nyt voisi miettiä jo vähän rauhallisempaa lähestymistapaa. Tuhtiin flunssaan ei ollut nopeaa parannuskeinoa. Piti vain levätä ja ottaa iisisti. Lysti auttaisi Mustia parhaiten siten, että järjestäisi tänne mahdollisimman lokoisat oltavat.
Sisar hento lystikäs otti Tarmon neuvosta vaarin. Hän petasi pirtin laverille muhkean toipumisvuoteen tyynyineen, viltteineen ja pehmoleluineen. Eiväthän isot pikkuporot enää nalleja tarvinneet, mutta ei kainalossa lepäävä pörröinen unikaveri haittaa tehnyt. Musti asettui laverille köllöttelemään. Lysti lupasi kertoa Mustille tositarinan elävästä elämästä.
”Olipa kerran”, Lysti aloitti, ”eräs reipas pikkuporo. Tämä nuori hirvas oli komea ja rohkea, auttavainen ja muutenkin oiva kaveri. Ja erinomainen velipoika. Eräänä päivänä tämä poro huomasi tulleensa kipeäksi. Hänestä tuntui, että kaikki kiva kiellettiin, mikään ei huvittanut. Pikkuporo kuitenkin ymmärsi, että rauhallisesti ottaminen oli parasta, mitä hän saattoi omaksi edukseen tehdä. Niinpä tämä pikkuporo vietti päivän lepäillen, loikoillen, televisiota katsellen ja sarjakuvia lukien. Seuraavana päivänä hän sai huomata, että kaikki se lepo oli ollut hyödyksi, sillä hänellä oli jo paljon parempi olo. Niinpä hän pääsi myös ulos kavereidensa kanssa leikkimään. Sen pituinen se.”
”Näyttää siltä, sen pituinen se oli myös tämä päivä Mustin osalta. Hän nukkuu kuin tukki”, Tarmo huomautti. Sepä hyvä, uni oli parasta lääkettä. Niinhän sitä lauletaan vanhassa lastenlaulussakin, Karhunpoika sairastaa. ”Musti-raukan kuntohon aamuksi jo saamme”, Lysti toivoi. ”Tähän sopivat myös Mirri sairastaa –laulun sanat”, Tarmo huomautti. ”Hiljaa, lapset, hiljaa aivan, antaa maata vain. Uni huomiseksi vaivan poistaa pienoltain. Me siis autamme parhaiten siten, ettemme häiritse. Eiköhän lähdetä ulos rakentamaan lumilinna, jonka Musti voi huomenna uusien voimiensa tunnoissa murskata maan tasalle”, Tarmo ehdotti. Se oli Lystin mielestä loistava ajatus. Jos Mustilta jäi tämä päivä leikkien puolesta väliin, huomiselle riitti tarmoa senkin edestä.