Mustin ja Lystin tarina – Kirje, joka meinasi unohtua

Mustin ja Lystin tarina – Kirje, joka meinasi unohtua

Äiti oli pyytänyt Mustia ja Lystiä viemään sanomalehtiä ja mainoksia paperinkeräykseen. Pikkuporoille oli huomautettu, että postit kannatti käydä vielä kertaalleen läpi, että kierrätyspaperin joukkoon ei jäisi mitään tähdellistä.

Musti ja Lysti alkoivat käydä paperiläjää läpi. Kylläpä sanomalehtiä, aikakauslehtiä ja muuta paperia olikin kertynyt paljon. Mustin silmiin osui jotain, joka sai pasmat täysin sekaisin: Joulun erityisen ihmeellisen tavaratalotaivaan postimyyntiluettelo.

”Lysti, voi ei! Me emme ole muistaneet kirjoittaa joulupukille!”.

Nyt tuli kiire ja hätä. Pikkuporot kävivät nopeasti paperipinon loppuun, veivät paperit kierrätykseen ja alkoivat keskittyä olennaiseen: kirjeen kirjoittamiseen joulupukille. Onneksi jouluun oli aikaa vielä melkein kuukausi, joten vielä ei ollut liian myöhäistä. Pikkulintu Tarmo kutsuttiin tekniseksi neuvonantajaksi.

Ensimmäinen neuvottelu käytiin siitä, selattaisiinko alkupäästä löytyviä poikien leluja vai loppupäähän sijoitettuja tyttöjen leluja. Pikkuporot keksivät varsinaisen loistoratkaisun: Musti kurkki alkupään sivuja ja Lysti loppupään sivuja, samanaikaisesti. Mustin listalle tarttuivat erilaiset rakennussarjat, monen muodon ottavat robotit ja muutama hauska kirja. Jylhimmäksi toiveekseen Musti kirjasi uuden lumilaudan, vaikka hän oikeastaan tiesi, ettei hän uutta lautaa edes tarvinnut. ”Ehkä Joulupukki sivuuttaa tämän kaikkein arvokkaimman lahjan ja sitten tunnontuskissaan laittaa minulle mahdollisimman monta näistä pienemmistä lahjoista”, Musti arveli.

Lysti taas löysi toiveiden listalle paljon erilaisia hiusjuttuja, lautapelejä, kännykkäkorun ja veljensä tavoin hauskoja kirjoja, jotka paremminkin kertoivat suurista tunteista ja eläinten ihmeellisestä elämästä. Lelukuvaston ulkopuolelta Lysti haaveili uusista laskettelulaseista, sellaisista, joista heijastui sopivassa kulmassa katsottuna sana ”love”, rakkaus.

”Miten nämä kirjeet saadaan mahdollisimman nopeasti Joulupukin pajaan?”,

Musti mietiskeli. Jos kirjeet laittoi postin kannettavaksi, saattoi siinä vierähtää muutamakin päivä. Jäisikö tontuille tarpeeksi aikaa valmistaa lahjat, vai mitenkähän se prosessi etenikään. Joka tapauksessa viestit piti saada kulkemaan Korvatunturille niin nopeasti kuin suinkin. Tarmo ehdotti, löytyisikö netistä joku ratkaisu – kai Joulupukki nyt sähköpostejakin luki. Pikkuporot olivat kuitenkin sitä mieltä, että joululahjatoiveet piti esittää perinteisesti paperille kirjoitettuna. ”Voisitko sinä, Tarmo, napata kirjeet mukaasi ja lennättää ne suoraan Korvatunturille?”, Lysti tiedusteli. ”Voihan variseva varvikko, sinne tulee matkaa monta sataa kilometriä. Nyt pitää keksiä joku toinen keino”, Tarmo vastusteli.

Onneksi keinoja oli muitakin. Yksi perinteisimmistä keinoista oli viedä kirjeet ovenpieleen yötä vasten. Ne laitettaisiin nastalla kiinni ulkoseinään ja yön aikana tontut kävisivät nappaamassa kirjeet ja kuljettaisivat ne pikarahtina suoraan Korvatunturin postikeskukseen. Sieltä kirjeet pääsisivät kirjuritonttujen käsiin ja pikkuporojen lahjatoiveet tulisivat oikeiden silmien alle tarkasteltavaksi. ”Mahtaa niillä tontuilla olla hommaa, jos jokainen laittaa kirjeensä ovenpieliin heidän kuljetettavakseen. Miksi ne ylipäätään hiippailevat talojen lähistöillä?”, Musti kyseli. ”Hassu”, Lysti sanoi, ”nehän tietenkin seuraavat, ovatko lapset kilttejä. Sehän sanotaan joululaulussakin: Taas pienet tontut liikkuu, ja muistiin merkitsee, niin Joulupukki tietää saa kuka lahjat ansaitsee.” ”Niinpä niin, poroystäväiseni”, Tarmo jatkoi, ”ei itkeä saa, ei meluta saa, tonttu voi tulla ikkunan taa. Ja kun joulupukki matkaan käy, on sillä kaikki tonttujen keräämä tieto jo käytössään.”

Pikkuporot menivät heti laittamaan kirjeensä ovenpieleen. Tontuilla oli varmasti myös nälkä ja jano, joten jotta ne jaksaisivat kantaa porojen kirjeen perille, kannatti niille laittaa esimerkiksi mehua ja piparkakkuja eväiksi. ”Mehu pitää laittaa termospulloon, muuten se jäätyy yön aikana”, Lysti tiesi. Niin toimittiin: kirjeen paikoilleen, lämmin mehu termospulloon ja komea pino piparkakkuja termospullon viereen. Vaikka Mustilla kuinka teki mieli maistella pipareita, hän piti koparansa niistä erossa.

Yksi asia pikkuporoja vielä mietitytti: mitenkähän he saisivat unen päästä kiinni, kun tiesivät, että tontut tulisivat käymään juuri heidän kotinsa ovella. Molemmat silti tiesivät, että viisainta oli pysyä poissa ikkunasta. Jos tontut eivät uskaltaneet tulla lainkaan, niin se vasta vahinko olisi ollut.