Vinkki: näin valitset sopivan hiihtokoulutunnin

Julkaistu:

Alla Iso-Syötteen hiihtokoulunvetäjä Jani Kuntonen antaa vinkit juuri sinun tarpeisiisi sopivan hiihtokoulutuotteen valintaan. 

Moi ja tervetuloa Iso-Syötteen hiihtokouluun! Valikoimissamme on iso määrä erilaisia hiihtokoulutuotteita, tässä jutussa kerromme niistä lisää ja autamme sinua valitsemaan juuri sopivan tunnin itsellesi tai läheisellesi.

Suomalaiset eivät perinteisesti käytä hiihtokoulun palveluita lähellekään niin ahkerasti kuin esimerkiksi eurooppalaiset tai amerikkalaiset. Jokainen meistä osaa hiihtää, onhan sitä koulussa tuntitolkulla aikoinaan harjoiteltu. Nykyään koululaiset hiihtävät paljon vähemmän kuin aiemmin, jos ollenkaan.

Hiihtokoulussa ei ole kuitenkaan ainoastaan kysymys oppimisesta, vaan taito karttuu hauskanpidon sivutuotteena. Oppilaan tavoite on usein muuta, kuin täydellisen leikkaavan käännöksen oppiminen. Yhä useammin halutaan, että lapsella on hauskaa mäessä, nuori oppii temppujen alkeet ja pääsee kavereiden kanssa samaan rinteeseen, aikuinen haastaa itsensä ja ottaa alleen lumilaudan tai seniori kokeilee metsälaskua.

Ensimmäisiä kertoja lajia kokeilevalle hiihtokoulu on ehdottoman tärkeä paikka. Opettajan kanssa uuden aloittaminen on turvallista ja hauskaa! Ensimmäisten tuntien tavoite on aina täydellisten suoritusten sijaan innostuminen lajista ja niiden työkalujen saaminen, joiden avulla uutta harrastusta voi itsenäisestikin lähteä viemään eteenpäin.

Iso-Syötteen hiihtokoulu tarjoaa yksityistunteja, joihin voi osallistua yhdestä kuuteen oppilasta.  Suosittelemme aina erillisiä tunteja lapsille ja aikuisille, sillä opetusmenetelmät poikkeavat toisistaan huomattavasti! Lasten on myös usein helpompi keskittyä tunnilla ilman vanhempiaan. Yksityistuntien lisäksi tarjolla on erilaisia kursseja, joissa keskitytään harjoittelemaan jotakin tiettyä lajin osa-aluetta. Tunnit ja kurssit on esitelty lyhyesti alla.

100 minuuttia

Vajaassa kahdessa tunnissa ehtii soppelisti tutustua uuteen lajiin tai saada innostuspiikin vanhasta ja tutusta. Satanen on varma valinta!

Päiväkurssi = 100 + 100 minuuttia

Tällä kurssilla pääsee lajiin kunnolla sisään. Välissä pidettävä tauko antaa keholle ja mielelle aikaa sulatella aamun asioita ja valmistaa iltapäivän osioon. Tällä kurssilla pääset jo alkeita pidemmälle ja kunnolla kiinni uuteen lajiin. Jos haluat kehittää laskemistasi, tällä kurssilla on asioiden läpi käymisen lisäksi aikaa harjoitteluun. Halutessasi opettaja voi myös esimerkiksi videoida uusia taitoja!

Naperokurssi = 50min

Kävelemään oppinut lapsi on valmis suksille! Hiihtokoulussamme ei ole ikärajaa ja siksi valikoimastamme löytyy monelle alle kouluikäiselle loistavasti sopiva 50 minuutin tunti. Sen aikana ehtii oppia alkeet, paremmaksi jarruttajaksi, käännöksiä tai vaikkapa hissin käyttöä!

Lasten Wernerikurssit = 100 min kahtena peräkkäisenä päivänä

Wernerit ovat lasten ryhmätunteja. LumiWerneri sopii ensikertailaiselle, VauhtiWerneri lapselle joka osaa jo pysähtyä ja kääntyä suksilla. RataWernerissä harjoitellaan reippaampaa vauhtia ja tiukempia käännöksiä. LumilautaWerneriä järjestetään sekä ensikertailaisille, että jo kokeneemmille lautasankareille.

Järjestämme Werneri-kursseja viikonloppuisin ja loma-aikoina.

Mustin ja Lystin laskettelukerho = 2h neljänä sunnuntaina

Mustin ja Lystin laskettelukerhossa pidetään hauskaa suksilla ja laudalla neljänä talviviikonloppuna. Uutta opitaan leikin ja iloisen yhdessä tekemisen kautta. Sama ohjaaja vetää jokaisen kerhopäivän ja lapset ehtivätkin tutustua hyvin sekä ohjaajaan että muihin kerholaisiin. Mustin ja Lystin kerhossa on kaksi eri taitotasoryhmää; ensikertalaiset(suksi- ja lautaryhmät) ja itsekseen perherinteillä pärjäävät(suksilla).

Ensikertalaisten ryhmä on tarkoitettu 5-8 vuotiaille, ihan ensimmäistä kertaa lasketteleville tai lumilautaileville lapsille. Kerhon aikana lapsi oppii hissin käytön, laskettelun tai lautailun perusteet, hauskoja pieniä temppuja ja rinnesäännöt.

Perherinteissä pärjäävien ryhmä on tarkoitettu 6-10 vuotiaille lapsille, joilla on jo jonkin verran laskukokemusta. Lapsen olisi hyvä hallita laskeminen helpossa rinteessä, sekä sompahissin omatoiminen käyttö. Kerhon aikana lapsi syventää laskettelutaitojaan, oppii hauskoja pieniä temppuja ja ymmärtää rinnesääntöjen merkityksen.

Jatkotaso: 21.1, 4.2, 18.2, 4.3.2018
Alkeet: 28.1, 11.2, 25.2, 11.3.2018

YouthCamp = 2h 45min kahtena tai kuutena päivänä

YouthCamp on valmennusohjelma yli 8-vuotiaille lautailijoille ja laskettelijoille. Koko kauden kestävä Youth Camp, jossa tarkoituksena on viedä freestyletaitoja uudelle tasolle. Ammattitaitoinen vetäjä opastaa uusien temppujen harjoittelussa, ja perehdyttää freestylelaskemisen saloihin.

Kurssilta on mahdollista saada myös vinkkejä tavoitteelliseen treenaamiseen, mikäli kisaaminen ja kehittyminen freestylen parissa kiinnostaa. Sopii erittäin hyvin jo parkkia laskevalle, sekä vasta-alkajalle.

2pv kurssit: hiihtolomilla, pääsiäisenä ja vappuna
6pv kurssi: 21.1, 4.2, 18.2, 4.3, 18.3, 8.4.2018 

Ratalaskun ABC

Tällä kurssilla mennään eikä meinata! Kurssi on edellä mainitun Youth Campin sisarkurssi, jossa parkkilaskun sijaan perehdytään ratalaskun tekniikkaan ja harjoitellaan radan laskemista kuin ammattilaiset. Opi pumppaamaan vauhtia käännöksissä ja pitämään suksi leikkaavana tiukoista käännöksistä huolimatta. Vetäjänä toimii nuorempana kilpaillut, ja tämän jälkeen myös valmentajana toiminut alppihiihtäjä.

Täällä voidaan tehdä myös suunnitelmaa tulevaisuuteen mikäli seuratoiminta ja kisaaminen kiinnostaa. Kurssin kruununa toimii Kepinkiertäjien Kunkku – kilpailu, johon kurssilainen osallistuu veloituksetta.

Sisältää 6 harjoituskertaa sekä Kepinkiertäjien kunkku –kilpailun.

14.1, 28.1, 11.2, 11.3, 25.3, 8.4.2018

Kehity laskijana

Kurssin on aikuisille suunnattu versio edellä mainitusta Youth Camp ja Ratalaskun ABC-kursseista, jossa tavoitteena on kehittää omia laskutaitoja ympäri tunturia ammattitaitoisen vetäjän johdolla. Osallistujilla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan kurssin sisältöön toiveiden ja tarpeiden mukaan. Suunnitelmissa on esimerkiksi videoklinikkaa, ratalaskua, offaria, freestyleä.

Tarkoituksena on päästä kokeilemaan vähän uusia juttuja rinteessä, ja hyvällä meiningillä haastaa toinen toistaan. Tärkeänä tavoitteena on myös tutustua muihin vakiokävijöihin, joiden kanssa pääsee yhdessä kehittymään.

Sisältää 6 harjoituskertaa: 13.1, 27.1, 10.2, 10.3, 24.3, 7.4.2018

Jyrmyt Jyrkällä

Jyrmyt Jyrkällä on ratalaskukurssi aikuisille miehille tositarkoituksella. Kahden aamupäivän aikana annetaan suksille kyytiä rinteessä ja radalla! Kuvausklinikalla arvioidaan ja opitaan omasta ja muiden laskusta. Jos kaipaat laskuusi pientä lisäsärmää, Jyrmyt on sinulle oikea valinta.

Ladies only

Ihanien naisten oma kurssi, jossa rentoudutaan, virkistytään, nauretaan, opitaan uutta ja kerrataan vanhaa mahtavassa porukassa. Ladies Only kurssi on suunnattu erityisesti naisille, jotka ovat laskeneet aikaisemmin, mutta siitä saattaa olla jo jonkin aikaa. Kurssilla vahvistetaan itsevarmuutta laudalla tai suksilla ja etsitään piiloon mennyttä laskemisen iloa! Suorituspaikat ja päivien ohjelma sovitaan yhdessä koko porukalle sopivaksi.  Ladies Only kurssia järjestetään myös aktiivilaskijoille, myös tällöin kurssin sisältö suunnitellaan osallistujien toiveiden mukaan. Painopisteinä voivat olla esimerkiksi freestyle, freeride, rinne- tai ratalasku.

Tervetuloa Suomen parhaaseen hiihtokeskukseen* ottamaan kaikki irti lumen riemuista!

Hinnat ja lisätietoa löydät www.syote.fi/hiihtokoulu

tai hiihtokoulun tiskiltä tunturista

tai hiihtokoulu@isosyote.com

tai 0201 476 475

*Iso-Syöte valittiin Suomen Parhaaksi Hiihtokeskukseksi 2017 World Ski Awardseissa